Mulla on kuulkaas taas tämä sama ongelma. Kuinka kalliita lahjoja voin ostaa ystävilleni? Juttu on kakspiippuinen, koska jos ostan liian kalliita lahjoja, tyypit luulee 1. mä leijun perheen rahoilla 2. niillä tulee sitten sellainen riittämättömyyden tunne tai jotain, en minä tiedä. Toisaalta jos ostan liian halpoja lahjoja, ihmiset tuhisee, että vaikka on rahaa muille jakaa niin ei voi edes kunnon lahjoja ostella. Eli tää lahjajuttu on hankala. Pitää varmaan vaan valita kahdesta pahasta parempi? 

Parhaalle kaverille ostin tänään korvakorut, sellaiset mukavat kultaiset. Saapa nähdä sitten mitä muille ostan. Jotain suklaatako? Ja suklaitakin on eri hintaisia. Jos hankin jotain Fazerin tai Maraboun tavallisia suklaita, ne eivät maksa paljon mitään, mutta taas jotain sveitsiläistä luxury-suklaata taas olisi hiukan hienostelevaa ostaa. On se vaikeaa. 

Muutenkin eräs ystäväni on jo sanonut, ettei hänellä ole rahaa ostella lahjoja kenellekään nyt jouluna. Olisko oikein olla ostamatta lahjaa vai ostaa kuitenkin? Plääh en jaksa enää miettiä näitä. Taidan ostaa heille viime tingassa jotain paremman laatuista suklaata. Ihan sama. Ajatushan on tärkein.

Pitääpä vielä ilmoittaa, että minä ostin (ostatin, äidilläni) tänään kahdet ihanat korvakorut ;). Sellaiset timanttihäkkyrät. Aivan loistavat. Vielä upeampi juttu on se, että minä siis harrastan hevostelua, eli ratsastelen ja sen sellaista.  Kuitenkin nyt on sellanen juttu, että olen alkanut himoitsemaan omaa hevosta, koska se olisi tietenkin kaikkien ratsastajien unelma. Kysäisin sitä äidiltäni (joka itsekin on hevosnaisia), ja äiti sanoi, että sopii :D. Mutta ei, en ole vastuuton, vaan minä mietin asiaa vielä ja juttelen kavereideni kanssa, jotka ratsastavat. Hevosesta tulisi tietysti iloa tosi paljon, mutta entäs jos se sairastuu? Tai jotain muuta? 

Musta tuntuu, että päädyn kuitenkin ostamaan jossain vaiheessa jonkun hevosen.Upeaa joulunodotusta muillekin.

 

 

 Jouluhan on tottahan toki rikkaan lapsen kulta-aikaa. Saa ihan mitä haluaa, kun vain haluaa. Nyt on harvinaisesti niin, etten ole tahtonut paljon mitään - pienenä oli toinen juttu, kun kaikki brazit ja muut typerät lelut vaikuttivat kultaharkoilta. Mietin pääni puhki mitä tahtoisin, ja keksin pari juttua; hajuvesiä, eräät kengät ja Guessin laukun. Mitä parasta, tänään näin äitini ostoskassissa Guessin laukkuni. Mahtavaa. 

Yksi hauska juttu on kanssa sitten kouluun meno uusien lahjojen kanssa. Minua ei oikeastaan millään asteella loukkaa porvariksi nimittely tai kalliiden tavaroiden mulkoilu - otan sen kaiken kohteliausuutena. Onhan se mukavaa, kun muutkin noteeraavat rikkaan perheesi. Se on upeaa kävellä kouluun ja hykerrellä mielessään muiden katseille. Joten kaikki rikkaiden haukkujat, muistakaa tämä: Jos tahdotte pahoittaa rikkaan lapsen mielen, älä hauku poroporvariksi, vaan mieluummin köyhäksi. Se saisi ainakin minun sappeni kiehumaan. 

Ja minun täytyy tosiaankin kiittää vanhempiani valtavasta anteliaisuudesta minua kohtaan. Puhelimia ja satojen eurojen kenkiä kulutan kuin sukkia. Nyt pitää sanoa, etten välttämättä ole niinkään hemmoteltu kakara, vaan olen minun mielestäni vain rikkaiden vanhempien lapsi, ja rikkaat vanhempani rakastavat minua kenkien, laukkujen, vaatteiden, kannettavian, iPodien ja muiden härveleiden edestä. Niin, ja korujen edestä. 

Vielä ettei kukaan paskakorva saa väärää kuvaa perheestäni, haluan mainita, että en ole ainoa vanhempieni sijoituskohde. Meillä on kummilapsia ja suojelemme metsiä sekä eläimiä. Joten miettikääpä sitä, kun arvostelette rikkaita - totuus on se, että useilla meistä on kummilapset. Mitenkäs on teidän perheidenne laita?

 

 Tämä blogi ei siis tosiaankaan ole siihen, että minä saisin leveillä perheeni rahoilla. Enhän edes kerro henkilöllisyyttäni, ja voin paljastaa, ettei kukaan läheiseni edes tiedä blogistani. Joten blogini ei ole leveilyyn, muistakaahan se, kun kirjoittelette kommentteja teksteistäni. Ja kyllä, minua ei ole kiinnostanut muokkailla blogin ulkonäköä, koska sillä ei mielestäni ole mitään merkitystä. Tein tämän muutenkin hätäisesti, kun alkoi keittää se, miten paljon ennakkoluuloja rikkaita lapsia kohtaan on. 

Sanotaan se, että olen rikkasta perheestä. Vanhempani ovat eronneet, joten myös rikkinäisestä perheestä. Voin kuulostaa onnettomalta, mutta minä en tosiasiassa ole, tahdoin vain tehdä angstausblogin, jossa voisin valittaa ennakkoluuloista. Kaikki rikkaat lapset voivat varmaan yhtyä tähän, ja köyhemmät: ettekö te muka ajattele ennakkoluuloisesti kermaperseporvareista? Jos myönnät että ajattelet, suosittelen lukemaan blogiani.

Turhaa odottaa, että kirjoittelisin mitenkään sydäntäriipaisevasti rikkaan perheen kulissien takaisista ongelmista, vain ihan elämästäni, kaunistelematta ja muokkaamatta, jotta antaisin mahdollisuuden nähdä, että vaikka perheeni on hyvin rikas, ennakkoluulot ovat turhia. Mitäköhän voisin kertoa itsestäni näin alkuun... Olen siis tyttö. Olen perheemme nuorin lapsi, meitä on kaksi, minä ja isoveljeni. Minulla on kaksi koiraa ja minä harrastan hevostouhua ja juoksemista. Kouluarvosanat ovat erinomaisia, minulla menee kaikenkaikkiaan hyvin. 

Jätän teidät nyt pohtimaan tätä omituista blogia. Lukekaa, jos kiinnostaa, toivottavasti joku edes saa tästä pienen totuuden siemenen ja lopettaa ennakkoluuloajattelut. Kiitos ja aamen.